Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 10.02.2022/Pykälä 19



 

Liikkumista tukevien palvelujen toimintaohje Itä-Uudellamaalla

 

PL 10.02.2022 § 19  

222/05.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Palvelupäällikkö, työikäisten palvelut, Päivi Sippula, puh. 040 188 3654

 

Asiakasmaksulain voimaan tullessa 1.7.2021 liikkumista tukevien palveluiden asiakaslaskutukseen on tullut muutoksia. Liikkumista tukevien palveluiden toimintaohje on päivitetty vastaamaan asiakasmaksulain säännöksiä ja toimintaohjeen tekstiä on selkeytetty. Päivitettyyn toimintaohjeeseen on tehty seuraavat muutokset:

 

1.7.2021 voimaan tulleen asiakasmaksulain myötä omavastuun perimiseen on tullut muutos. Voimassa olevan ohjeen sivun 11 teksti "Omavastuu maksetaan autossa käteisellä, pankki- tai luottokortilla tai muilla yleisessä käytössä olevilla maksutavoilla. Asiakas saa maksusta kuitin" on muutettu muotoon "Kunta perii asiakkaalta jälkikäteen omavastuun tehtyjen matkojen mukaisesti. Asiakas saa autosta tehdystä matkasta tositteen"

 

Voimassa olevan toimintaohjeen kappaleesta 13 Erityistarpeet puuttuu maininta Avustaminen matkaketjussa, mikä on kuvattu palvelukuvauksessa. Tämä on lisätty toimintaohjeeseen ja kappaleen teksti on lisäyksen yhteydessä muokattu järkevämmiksi.

 

Kappaleen 13 Erityistarpeet sisäotsikointia on muutettu. Voimassa olevassa ohjeessa on otsikot: Invataksi, Saattajapalvelu ja Vakiotaksioikeus. Päivitetyssä toimintaohjeessa otsikointi on: Asiakaspalvelu, Saattajapalvelu, Avustaminen matkaketjussa, Inva- tai paaritaksi, Vakiotaksioikeus.

 

Liite nro 2:

Liikkumista tukevien palveluiden päivitetty toimintaohje

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Carita Schröder

 

Ehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy muutetun liikkumista tukevien palveluiden alueellisen toimintaohjeen.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.