Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 37


 

Apotti-järjestelmän vuoden 2022 kiinteiden kustannusten sekä hallinto- ja yleiskustannusten maksaminen

 

KH 21.02.2022 § 37  

336/02.00/2022  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Fredrik Böhme

 

 Loviisan kaupunki liittyi keväällä 2020 osaksi Oy Apotti Ab:ta hankkimalla Apotin osakkeita. Järjestelmän käyttöönoton tuli tapahtua Loviisan osalta alun perin elokuussa 2020. Oy Apotti Ab lykkäsi kuitenkin järjestelmän käyttöönottoa siten, että uudeksi käyttöönottoajankohdaksi ilmoitettiin syksy 2021. Tämän lykkäyksen jälkeen Oy Apotti Ab lykkäsi käyttöönottoa edelleen siten, että käyttöönotto tulisi tapahtumaan maalis-huhtikuussa 2022.

 

Viimeisimmän kerran käyttöönottoa lykättiin 18.6.2021 siten, että käyttöönotto tapahtuisi Loviisan osalta marraskuussa 2022. Tällä hetkellä käyttöönoton toteutuminen marraskuussa 2022 on hyvin epävarmaa, kun otetaan huomioon vireillä oleva sote-uudistus ja useat aiemmat lykkäykset. Hyvinvointialueiden perustamiseen liittyvän voimaanpanolain (616/2021) esitöiden mukaisesti hyvinvointialueet tulevat ottamaan vastattavakseen myös Oy Apotti Ab:n ja Loviisan kaupungin välisiin sopimuksiin liittyvät vastuut.

 

Kaupunki katsoo, ettei sillä suoriteperusteeseen viitaten ole velvollisuutta maksaa vuoden 2022 kiinteitä kustannuksia eikä hallinto- ja yleiskustannuksia ennen Apotin käyttöönottoa. Sopimuksen mukaan vuosien 2020 ja 2021 veloitetut laskut jaksotetaan maksettavaksi tasaerissä käyttöönotosta lähtien siten, että viimeinen eräpäivä on 31.10.2028. Vuoden 2022 osalta ei ole erillistä sopimusta, vaan Oy Apotti Ab laskuttaa kuukausittain 30 päivän maksuajalla tuotannon kiinteistä kuluista sekä hallinto- ja yleiskustannuksista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää jättää vuoden 2022 laskut maksamatta, kunnes kysymys niiden maksuvelvollisuudesta on ratkaistu.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.