Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 63



 

Pääkirjaston nykyisen sijainnin jatkomahdollisuuden selvittäminen, valtuustoaloite

 

KV 17.05.2023 § 63  

558/12.03.02/2023  

 

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Eero Mulli) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

Pääkirjaston nykyisen sijainnin jatkomahdollisuuden selvittäminen

 

Loviisan kaupungin investointitahti on kohtuullisen suuri ja monia toki tärkeitä hankkeita on esillä investointilistalla. Kaupungin taloudellinen tilanne on vielä kohtuullinen, mutta riski sen kääntymisestä heikompaan suuntaan on olemassa ja otettava huomioon. Kaupungin lainakanta on valtakunnallisesti vertailtuna suurehko ja lainojen korkojen kasvaessa uuden matalakorkoisen lainan saanti hankaloituu koko ajan.

 

Pääkirjaston nykyiset tilat eivät ehkä ole kaikkein ideaalisimmat kirjaston käyttöön, mutta kirjastopalveluiden kehityksen vuoksi, ja osan ki1jaston käytöstä siirtyessä verkkoon digitaalisiksi palveluiksi, on syytä harkita, onko mahdollista jatkaa pääki1jaston sijoittamista nykyisissä tiloissa pidemmälle tulevaisuuteen vuokrasopimusta jatkamalla. Tällöin säästettäisiin kirjaston investoinnissa tai voitaisiin ainakin lykätä investointia muutamalla vuodella eteenpäin.

 

Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet esitämme, että

 

Loviisan kaupunki selvittää yhtenä vaihtoehtona pääkirjaston nykyisten tilojen vuokra-ajan pidennyksen mahdollisuutta ja pääkirjaston sijoituksen jatkamista näissä tiloissa.

 

Liite nro 2.

 

Click or tap here to enter text.

 

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.