Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 64


3 Uimalaituri Haruddin uimapaikalle

 

Uimalaituri Haruddin uimapaikalle, valtuustoaloite

 

KV 17.05.2023 § 64  

559/12.04.02/2023  

 

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Kari Hagfors) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

Uimalaituri Haruddin uimapaikalle

 

Loviisassa pidettävien asuntomessujen lasketaan tuovan uusia asukkaita kaupunkiin, itäpuolelle sijoittuvan Saaristotien varrelle, merkittävässä määrin. Loviisanlahden itäpuolella ei ole enää käytössä olevaa yleistä uimarantaa, koska Haruddin luonnonmetsäalueella olevalla luonnonläheisellä uintipoukamalla ollut uimalaituri on purettu. Alueella on kyllä edelleen rannalle johtavat hyvät puuportaat.

 

Uimaharrastus, ja erityisesti myös talviuintiharrastus, on lisääntynyt kaupungissa. Koska Loviisanlahden itäpuolella, ja erityisesti nyt asuntomessujen tuoman väestömäärän käytettävissä, ei ole toimivaa uimarantaa, me allekirjoittaneet esitämme, että

 

Haruddin entiselle uimapaikalle selvitetään rakennettavaksi uusi uimalaituri, joka voisi mahdollistaa talviuintimahdollisuudenkin. Alueelle johtaa edelleen ajokelpoinen tie.

 

Liite nro 3.

 

Click or tap here to enter text.

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.