Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 110


 

Loviisan kaupungin elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen ja Loviisan Kiinteistöhuolto Oy:n välisen kiinteistönhoitosopimuksen uusiminen

 

EKIL 15.06.2023 § 110  

683/10.03.02.01/2023  

 

 

Valmistelijat elinvoimankehittäjä Petri Paimander, puh. 040 673 0225, ja tilapäällikkö Kenneth Albrecht, puh. 0440 555 412

 

28.3.2019 allekirjoitettu kiinteistönhoitosopimus elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen ja Loviisan Kiinteistöhuolto Oy:n välillä todettiin sisällöltään vanhentuneeksi ja tehtäväkuvaukseltaan osittain epäselkeäksi. Lisäksi kyseisestä sopimuksesta puuttui hinnantarkistusmekanismi kaupungin kiinteistömäärän muutosten osalta. Näistä syistä syksyllä 2022 käynnistettiin työskentely uuden kiinteistönhoitosopimuksen laatimisesta.

 

Loviisan Kiinteistöhuolto Oy:n hallitus on kokouksessaan 13.6.2023 hyväksynyt liitteenä olevan uuden kiinteistönhoitosopimuksen, joka astuisi voimaan 1.7.2023. Kuukausiveloitus pienenee, tehtäväkuvaus on tarkennettu, tilaajapalvelut eli muut kuin kiinteistönhoidolliset työtehtävät on eriytetty sopimuksesta tilaajalta erillislaskutettaviksi ja kiinteistöomaisuuden muutoksien osalta on määritelty kerrosneliömetrihinnat sekä käytössä olevalle rakennukselle että käytöstä poistetulle rakennukselle. Kiinteistöjen määrän muutokset tarkistetaan kuukausittain ja kuukausilaskutus täsmäytetään muutosten mukaisesti. Hyvinvointialueelle vuokrattujen kiinteistöjen osalta Loviisan Kiinteistöhuolto Oy laskuttaa jo tekemällään sopimuksella hyvinvointialuetta suoraan tilaajapalveluista varsinaisen kiinteistönhoidon ollessa osa vuokrasopimuksen sisältöä.

 

Samassa yhteydessä on sovittu Loviisan Kiinteistöhuolto Oy:n hyvittämä kompensaatiosumma 1.1.2022-30.6.2023 aiemmalta sopimukselta poistuneiden Strömforsin ruukin rakennusten osalta.

 

Liite 62

kiinteistönhoitosopimus, kohdeluettelo, tehtäväkuvaus

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy uuden kiinteistönhoitosopimuksen, valtuuttaa johtaja Sari Paljakan ja tilapäällikkö Kenneth Albrechtin allekirjoittamaan kyseessä olevan sopimuksen elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen puolesta ja valtuuttaa tilapäällikkö Kenneth Albrechtin käymään neuvottelut sivistys- ja hyvinvointikeskuksen sekä kaupunginkansliakeskuksen kanssa tilaajapalveluiden tilaamiskäytännöistä ja laskutusperusteista.

 

Käsittely Jäsen Hyvönen ilmoitti olevansa asiassa jäävi ja poistui kokouksesta.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi uuden kiinteistönhoitosopimuksen, valtuutti johtaja Sari Paljakan ja tilapäällikkö Kenneth Albrechtin allekirjoittamaan kyseessä olevan sopimuksen elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen puolesta ja valtuutti tilapäällikkö Kenneth Albrechtin käymään neuvottelut sivistys- ja hyvinvointikeskuksen sekä kaupunginkansliakeskuksen kanssa tilaajapalveluiden tilaamiskäytännöistä ja laskutusperusteista.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

- - -

 

Tauko klo 20.35-20.46