Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 184


 

Työllisyyspalveluiden yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksen hyväksyminen

 

KH 19.06.2023 § 184  

500/01.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811

 

Loviisan kaupunginhallitus hyväksyi 27.3.2023, § 100, aiesopimuksen, jonka mukaan Loviisan kaupunki sitoutuu yhteisen julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden laissa tarkoitetun työllisyysalueen valmisteluun, jossa Porvoon kaupunki toimii kuntalain tarkoittamana vastuukuntana. Varsinainen yhteistyösopimus on tulossa kuntien päätöksentekoon kesäkuun 2023 aikana.

 

Loviisan kaupunginhallitus päätti 24.4.2023 § 129 käynnistää työllisyyspalveluiden vakinaista henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (449/2007) mukaisesti. Kyseisen lain 7. §:n 1. momentin tarkoittama neuvotteluesitys lähetettiin 19.5.2023 ja yhteistoimintaneuvottelun aloituskokous pidettiin 26.5.2023. Työnantajan edustajina neuvotteluun osallistuivat elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka ja kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom sekä työnantajan toimeksiannosta varatuomari Keijo Siiskonen Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:stä.

 

Yhteistoimintaneuvottelussa käytiin läpi ja tarkennettiin neuvotteluesityksessä työllisyyspalveluiden henkilöstölle annetut tiedot TE-palveluiden uudistuksen, yhteistoimintasopimuksen solmimisen, työllisyysalueen muodostamisen sekä 23.3.2023 vahvistettujen lakimuutosten (hallituksen esitys eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi HE 207/2022 ja hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi) vaikutuksista Loviisan kaupungin työllisyyden hoitoon ja henkilöstön työtehtäviin. Yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltiin työnantajan suunnitelma toimintojen uudelleen organisoinnista ja sen vaihtoehdoista sekä vaikutuksista henkilöstöön kuntia koskevan yhteistoimintalain (449/2007) 4., 5. ja 7. §:n mukaisesti.

 

Yhteistoimintaneuvottelusta on laadittu pöytäkirja. Pöytäkirjaan on kirjattu muutosten vaikutus kunkin työntekijän tehtävän jatkumiseen, tehtävän vaativuuteen ja työnkuvaan. Kukaan yhteistoimintaneuvottelun kohteena olleista henkilöistä ei pyytänyt toisen keskustelutilaisuuden järjestämistä.

 

Loviisan kaupunginvaltuuston (KV 14.12.2022 § 107) hyväksymässä talousarviossa ja taloussuunnitelmassa vuosille 2023-2025 kaupungin työllisyyspalveluiden tavoitteeksi on asetettu työllisyyspalveluiden tehostaminen ja muutoksiin vastaaminen. Yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteena oli myös etsiä ratkaisuja kunnan omien palveluiden uudelleenjärjestämiseen ja tehostamiseen, sillä useiden eri raporttien mukaan Loviisan kaupungin työllistämistoimet eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla.

 

Ensimmäiset muutokset, joilla on vaikutus työpajojen toimintaan, astuivat voimaan 1.1.2023 kuntouttavan työtoiminnan siirryttyä hyvinvointialueen järjestettäväksi, ja palkkatukeen liittyvät muutokset astuvat voimaan heinäkuussa 2023. TE-palveluiden uudistuksen yhteydessä palkkatuki siirtyy kuntien tai kuntien muodostamien yhteistoiminta-alueiden maksuvastuulle ja kuntien työmarkkinatuen maksuvastuu laajenee. Palkkatukityöllistäminen kunnassa ei nykyisessä muodossaan ole enää tarkoituksenmukaista. Loviisalla on noin 250 hengen pitkäaikaistyöttömien ryhmä, joista monet ovat olleet jo useamman kerran työpajalla, vaikka tavoitteena tulisi olla siirtyminen työelämään. Loviisassa tarvitaan uusi malli ja laajempialaista asiantuntemusta ja osaamista kaupungin työllisyyden hoitoon.

 

Yhteistoimintaneuvotteluissa ei tullut esiin toteuttamiskelpoisia ja perusteltuja vaihtoehtoja neuvotteluesityksessä 19.5.2023 suunnitelluille toimenpiteille. Erityisesti muutokset vaikuttavat aikuisille suunnatun Seinättömän pajan toimintaan. Loviisan kaupunki luopuu Seinättömän työpajan toiminnasta ja lakkauttaa sen yksilövalmentajan ja työvalmentajan tehtävät. Nuorille suunnatun työpaja LovLuotsin toimintaa ohjataan enemmän kädentaidoista uraohjaukseen ja opintoihin. Tästä syystä lakkautetaan LovLuotsin toisen työvalmentajan tehtävä. Palvelut hankitaan tulevaisuudessa ostopalveluina ja samalla luodaan Loviisan kaupungin uusi työllisyyden hoidon malli.

 

Liite nro 2.

Yhteistoimintaneuvottelun pöytäkirja 26.5.2023

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi yhteistoimintaneuvottelujen pöytäkirjan.

Kaupunginhallitus päättää lakkauttaa Seinättömän pajan toiminnan ja yksilövalmentajan ja työvalmentajan tehtävät sekä LovLuotsin toisen työvalmentajan tehtävän 30.9.2023. Aikuisten pajatoiminnan sijaan rakennetaan uusi malli työllisyyden tukemiseen ja palvelut korvataan ostopalveluilla ja nuorten työpajan toimintaa muutetaan. Seinättömän työpajan henkilöstö pyritään sijoittamaan työnantajan muihin avoimiin tehtäviin. Jos tällaisia tehtäviä ei löydy, johtaa se irtisanomiseen.

Henkilöstöä on tiedotettu tulevan uudistuksen vaikutuksista.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.