Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 61



 

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 2023-130

 

RAYML 07.12.2023 § 61  

970/10.03.99.04/2023  

 

 

Valmistelija johtava rakennustarkastaja Anne Kanervala, puh. 040 776 2556

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnalle on jätetty oikaisuvaatimus koskien toimenpidelupaa 2023-130, jolla haettiin lupaa jälkikäteen jo rakennetulle lasitetulle terassille. Toimenpidelupaa ei myönnetty. Perusteluina on, että lasiterassi on rakennusalan ulkopuolella, eikä siten ole asemakaavan mukainen.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii päätöksen oikaisua myönteiseksi. Perusteluina on muun muassa, että rajanaapurille on myönnetty lupa lasitetulle rakenteelle, joka sijaitsee myös rakennusalan ulkopuolella.

 

Asuinrakennukselle aikaisemmin myönnetyssä rakennusluvassa on käsitelty ja myönnetty rakennuksen osittainen ylitys (noin 4 metriä) ja terassi-uima-allas-rakenteen kokonainen ylitys rakennusalasta. Lasiterassirakennelma sijoittuu jo olemassa olevaan terassirakennelmaan eikä laajenna rakennelman kokoa. Lasiterassin rakennusalan ylitys voidaan käsitellä vähäisenä poikkeamana, koska maankäyttö- ja rakentamislain 171. §:n edellytykset täyttyvät.

 

Lasiterassi ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

 

Liite 53

Oikaisuvaatimus 26.10.2023

Toimenpidelupapäätös 434-2023-130

 

Esittelijä lautakunnan puheenjohtaja Veli-Matti Mettinen

 

Ehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy oikaisuvaatimuksen edellä esittelytekstissä mainituin perustein. Rakennus- ja ympäristölautakunta kumoaa rakennustarkastajan tekemän päätöksen 2023-130 ja palauttaa sen uudelleen käsiteltäväksi.

Liite 53

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen edellä esittelytekstissä mainituin perustein. Rakennus- ja ympäristölautakunta kumoaa rakennustarkastajan tekemän päätöksen 2023-130 ja palauttaa sen uudelleen käsiteltäväksi.

Liite 53

 

Jakelu Oikaisuvaatimuksen tekijä

 

 

- - -

 

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.34.