Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 215



 

Kiinteistön myynti, Mecanil Invest Oy Ab

 

KH 12.09.2022 § 215  

1166/10.00.02/2022  

 

 

Valmistelija Elinvoimankehittäjä Petri Paimander, puh. 040 673 0225

 

Mecanil Invest Oy Ab ja Loviisan kaupungin maankäyttöinsinööri Tero Taivassalo ovat marraskuussa 2020 sopineet Loviisan kaupungin Sävträskin kylässä sijaitsevan, pinta-alaltaan noin 4 489 m2n suuruisen kiinteistön 434-424-8-12 Talludden kiinteistökaupasta maankäyttöinsinöörin viranhaltijapäätöksen 1021/10.00.02/2020 mukaisesti. Kiinteistökauppa on jäänyt kuitenkin tuolloin tekemättä maankäyttöinsinöörin siirryttyä toisen työnantajan palvelukseen. Edellä mainittu viranhaltijapäätös on rauennut 24.2.2021.

 

Kauppahinnaksi on ollut sovittuna 22 500 euroa (= 5,01 eur/m2). Newsec Valuation Oy:n 4.9.2014 päivätyn Loviisan kaupungin yritysalueiden hintatasojen päivityksen mukaan kyseisen Liljendalin pohjoisen alueen teollisuustonttien hintatasojen vaihteluväliksi on määritelty 3-6 eur/m2. Hinta on täten hinta-arvioinnin mukainen myös elinkustannusindeksin muutokset huomioiden.

 

Kiinteistöllä on voimassa 9.2.1990 hyväksytty asemakaava. Kaavassa kiinteistö on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T) tehokkuusluvulla e=0,40 ja enimmäiskerrosluvulla II. Asemakaava on arvioitu kyseessä olevan kiinteistön osalta ajanmukaiseksi. Kiinteistökartta liitteenä.

 

Liite nro 2:

kauppakirja

kauppakirjan liitekartta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Loviisan kaupunki myy kiinteistön 434-424-8-12 Talludden Mecanil Invest Oy:lle aiemmin neuvoteltuun 22 500 euron kauppahintaan ja valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan kyseessä olevan kauppakirjan. Kauppakirjaan voidaan tehdä teknisiä korjauksia.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.